LIVE LIFE SIMPLY

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Tunteiden vuoristorataa


30+2

Tunteet ovat taas heitelleet äärimmäisyyksistä toiseen; ehkä enemmän kuitenkin negatiivisempia tunteita. Myös tylsistymistä, laiskottamisesta johtuvaa turhautumista on ollut. Ajatuksissa olen tehny vaikka mitä,  mutta käytännössä en mitään. Olen sentään urheilemaan päässy pikkusen; kävin salilla crosstrainerilla polkeen 30-40min la ja su + vähän lihaskuntoa. Että teki gutaa päästä päätä tuulettaan hyvän musan tahdissa. s-i -alueen tukivyö oli käytössä, mutta se nousee jo painamaan alavatsaa. Terveyskeskuksesta se siis lainassa ja äitiystukivyön samaa sarjaa haen sit, ku maha kasvaa enemmän (kävin pe kokeilemassa, mutta paikalla vain xxl ja se liian löysä). Kuvassa maha navan kohdalta n. 107cm. Eihän uskoisi, mutta lantio ympärysmitta noin sentin sisällä tuosta. Tainnu suklaat mennä sinne. On viime viikkoina tullu turhautumista paranneltua suklaalla, karkilla, pullalla(jota en juurikaan muuten syö), sipsillä.... Tännekään en ole halunnu kirjoittaa: tuntuu täysin turhalta koko blogin pitäminen (kukaan ei kommentoi, höpisenkö joutavia yms.). Who cares?

Viime vikolla yksi työpäivä meni Luleåssa. Istuminen sinne, siellä seisominen ja kävely noin kolme tuntia ja taas autossa istumista. Olin täysin puhki ja poikki kotona. Pikku unetkaan ei auttanu. Saunominen piristi pikkusen, mutta nukkumaan piti mennä tuntia aiemmin ja perjantaina olo oli yliväsynyt. Onneksi oli lyhyt työpäivä korvauksena venyneestä torstaista ja  mulla olikin neuvola (punnitsin itseni farkut jalassa, n 700g), paino noussu yli 800g/viikko. Niinpä: syöminen näky heti.
 
 Tänään olemme koko perhe lomalla. Kävimme pikku reissun Kemiin, mutta emme lumilinnaan vaan uimahalliin. Oma uimapuku ei oikein istunut, joten vuokrasin sieltä uikkarit. Kemissä myös se hyvä puoli, että yksi altaista on lämpimämpi (siinä pidetään vauvauinteja) ja tarkenin siinä uiskennella tunnin. Siinä altaassa on laidoilla istumapaikkoja ja poreita, myös pari "putousta", joista vauhdilla tuleva vesi hieroo. Ja mitkä maisemat; metritolkulla ikkunaa ja kaunis meri näkyvillä. UInnin jälkeen kävimme Puistopaviljongissa syömässä pitsaa. Puolet sain juuri ja juuri syötyä (salamia ja koko ajan nyt jano). Prisman reissu meni harakoille, kun kaikki ihan naatteja. Sokos emotionilta sain kuitenkin ostettua alle 3e tukisukat (ekat sellaset, polvien alle, sa nähä riittääkö). Niin, uimahallissa lasten líukumäkilaskua katsellessa huomasin jalkapöydissä laikkuja, veri kiersi jotenki ihmeellisesti. Nyt loppupäivän liitoskipuja häpyalueella.

Huuto.netin kautta on tullu huudeltua kaikkea vauvalle. Säästö varmasti tullu, mutta nyt täytyy alkaa hillitä itteä ku tili tyhjänä. Mutta kuiteski pakko yllä oleva kirja tilta (samlla uusin tilda-kirjakin kotiutui, en ole sitä vielä aloittanut). Eli jälleen tavoitteena osittaiskestoilu. Lähinnä olen hankkinut cuddleja (nb -kokoa jo viisi vaippaa). Kaavoja mulla on useita erilaisia, kankaitakin useita pestynä... Mutta viimeinen kipinä aloittaa ompelu on puuttunut. Nyt sormet syyhyttää tilata kankaita. Apuuva, taas rahan menoa. Ensi viikolla tulee palkka ;O) Taidankin mennä katselemaan nettikaupoista kankaita (mies lähti vasta kaverinsa kanssa käväseen Oulussa, eikä kukaan hillitse minua)   ;O)

- rv 31 + 0 -


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti