rakenneultra

Eilen olimme rakenneultrassa. Neiti oli mukana katsomassa maha-asukkia ja sai muistoksi myös kuvan. Mielestäni niskapoimu-ultrassa vauva näkyi paremmin. No jokatapauksissa kaikki mitä nähtiin oli kunnossa. Itse en kyllä kaikkea tajunnut, mitä ultraaja sanoi (esim. jonku maksan missasin täysin ja pikkuaivotki ois jääny tunnistamatta ilman mittausta). Hulivilini oli mahassa poikittain, eikä selkärankaa saatu kunnolla katsottua. Istukka oli edessä. Kysyin, mitä se tarkoittaa. Kuulemma en kunnolla tunne potkuja edessä. No kyllä ne tuntuu, mutta paremmin sivuille. Alavatsassa paine on välillä melkoinen, kun miettii viikkoja. Virtsarakkoa painaa usein ja jotain supistusten tyyppisiä on alavatsassa. Ultraaja kysyi muuten kahdesti:"Onko mitään kysyttävää". Eipä mulla ollu. Tokan kerran jälkeen tajusin ehkä hänen tarkoittavan, haluanko tietää sukupuolen. Jalat oli kyllä ihan alusta asti koukussa, mie en ainakaan nähny mitään vilahdukseltakaan, en tosin kyllä asiaan keskittynytkään: haluan saada yllärin sit toukokuussa.

Parina päivänä on tuntunut kuin sydän tulisi kurkkuun asti; aivan kuin olisi rytmihäiriöitä ja sydämen lyönti tulee kurkkuun asti (kuin puoli kurkkua kuristuisi tai jotain). Ja tuntemukset tulleet levossa. Liikunnan aikana ei mitään kummempia tuntemuksia ole ollut. Alaselkä ollut ärtynyt, mutta ei ole toimintaa paljon estänyt.

Mummo ja pappa asuivat lapsineen tässä 50-luvulla ja mummo synnytti osan lapsista myös täällä.

Mieliala vaihtelee ihan liikaa. Olen itkenyt ihan tyhmistäkin asioista, pohtinut tyhmiä juttuja ja keskittynyt liikaa tyhmiin ajatuksiin. Eilen tuli ohjelma kuutosista ja heidän odotuksesta. Huh huh, kyllä nyt tuntuu helpolta raskaus ja kaikki tulevakin, kun katsoi mitä toinen joutui kokemaan. Pisti meikäläisenkin ajatukset paremmin kohdilleen (ei ne kyllä vieläkään ihan kohdilla ole) ; ehkä osaan paremmin nauttia tästä mahasta ja alkaa olemaan ylpeä siitä. Pari mamma-paitaa (mustaa hihatonta) ostin tänään, mutta yhtään vauvanvaatetta en ole ALEsta löytänyt. Mutta niihin kuutosiin. Odottajan maha oli kyllä hurja ja vauvat todella pieniä synnyttyään. Vähän jäi mietittyttämään, millä rahalla he alussa vaipat, maidonkorvikkeet yms. jutut maksoivat (olihan äiti kuukausia sairaalassa ja kaikki kuusikin viikkoja). Jossain ohjelmassahan he rahaa voittivat, mutta sitä ennen??? Aikamoista hulinaa oli kotona kaikkien kuuden kanssa ja silti äiti tuntui olevan hyvissä voimissa (nukkui 3h yö ja 3h päiväl), toki apuakin näytti olevan, mutta silti. Ja mie valitan joskus kahden (pian kolmen) kanssa. Ollaankokohan me totuttu jo liian hyvälle?

Ihanaa, kun huomenna taas sa ihan luvalla mässätä. Kyllähän mulla kokoajan jotain mieli tekee, mutta olen suunnilleen ruodussa. Ehkä sokeria saan liikaa. Mutta kun mieli maassa (vaikkei olis syytä), sokeri ja vehnämössöt tekee ihmeitä (hetkeksi, sit taas ne syödyt nopeat hiilarit laskee ja mieli laskee samaa tahtia). No muutamat kaavat eilen sain piirrettyä ja kankaita on hankittu, ehkäpä pian saan ommeltuakin (tytölle lilasta velourista tunikaa, vauvalle kestoja ja villa/bambu-asuja)!????!!!! No jos ei tänä vuonna, niin ensi vuonna sitten!

Parempaa ja iloista uutta vuotta 2011!!!

-rv 21+3-

Joulu tuli ja meni

Taisi näkyä ns. joulustressi ennen joulua raivokohtauksina (miehen mukaan). No kun vaan ärsytti suunnilleen yksin komennella lapsia siivoamaan huoneensa ja laittaa joulua ( eli sitä siivousta lähinnä, koristeethan meni itsekseen paikoilleen). En leiponut muuta kuin torttuja. lapset tekivät niiden lisäksi myös pipareita.

Talo ei tainnu missään vaiheessa olla kokonaan siisti; jostain kun siivosi, toisesta päästä joku sotki. No olimme ihan vaan keskenämme, joten sinänsä ei haitannut. Tai kävihän meillä aattona mummo ja pappa (eri talouksista), me kävimme mummolla syömässä (anopilla) ja pukki oli sillä välin tuonut lahjat kuusen alle. Helppo juttu.

Vähän joulua varjosti tuttavaperheen kännikala (pahoinpitelyä), mutta kun kaverikin lähetti Meksikosta terkkuja (olin vähän huolissani), saatoin rauhoittua jouluun. Joten nyt sitten en ole saanut hepulikohtauskia (muutaman pienen valituskohtauksen vain, hyvin lieviä kun muistan lopettaa ajoissa). JOhtunee siitäkin, että olen lomalla, ei työ vie voimia.

 Viikonlopun otinkin ylirennosti; pysyin sisällä, söin suklaata, katsoin leffoja ja luin kirjoja. No, paino oli noussut jo ennen joulua puolitoista kiloa n. kahdessa viikossa, että eipä ole ollut puntarille kiinnostusta (emme edes enää sellaista omista, salilla käyn kun uskallan kohdata vaa'an). Eilen kaupassa käydessä ostin paljon salaattia yms. Päivä meni kohtuudella, sillä suklaata ei ollut paljoakaan jäljellä. Mutta illalla kun poika oli lähtenyt mummon kanssa "maalle", neiti kipeänä halusi pizzaa: isi haki ja kyllähän se mullekin maistui (puolikas oli sopiva, närästys uhkasi tulisuuden vuoksi, jouduin siis sitä laimentamaan vielä jäätelöllä...). Niin, salaatti on vielä koskematon, mutta ehkäpä tänään...

Isäni kävi eilen ja tuhosi kapioarkkuani. Sen lukko jumiutui alkusyksystä eikä sitä saanut muutoin auki kun sahaamalla palan pois (niin, pientä vandalismia 1800-luvun loppupuolen arkkua kohtaan). Arkku aukeni ja isä vei lukon mukanaan (liian lyhyt kieli, pääsi meneen yli ja jumiutui siksi kokonaan). Arkun sisällä oli mm. kaikki hääkorttimme. Niiitä en ole katsellut, mutta lapset intoutuivat katselemaan vauvakuviaan, sillä lähes kaikki albumimme olivat arkussa (koneellahan kuvat nykyisin). Olin ollut neidin kohdalla ahkerampi ja saanut tehtyä koko kansion kuvia ultrakuvista lähtien. Pojan kansion skräppäys oli hyytynyt vain odotus ja sairaalakuviin. Mutta oli ihana katsella (mie tosin vain vilkaisin) kuvia, selailla teiniajan reissukuvia yms. kansioita.

Ollaan neidin kanssa kaksin, kun mies meni töihin. Ja väsy iski jo. Iltapäivälle varasin bodybalancen, sen tulevat ajat ovat loman jälkeen niin hankalia, etteä uusi harrastus taitaa loppua todella lyhyeen, harmi. Mutta kun en todellakaan ole kykenevä poistumaan kotoa enää lähempänä kello 20 ja kesken toisen mahdolisen jumpan pitäisi viedä neiti omaan tanssiin, ei taida onnistua... JOskohan saisin intoa ompeluun,kankaita olen netistä katsellu vauvan kestoiluun liittyen. JOs kaivais saumurin esille ja hurauttais jotain. Täytyis siis käydä kangaskaupassa. Mutta auto vielä jäässä, vasta töihin lähtiessään mies laitto mulle roikan ja pakkasta on 22. Mutta ehtiihän sinne hieman myöhemminkin. Ssamattomuusa nostaa taas päätään. Menenkin eka lukemaan Barac Obaman kirjan loppuun: piti palautta jo eilen kirjastoon. Eli myös kirjastoreissu edessä (se on sentään ilmaista!!!).

--rv 21+1--

p.s. huomenna ultra!!!

Siivota, leipoa vai levätä...

Ensimmäinen lomapäivä menossa. Pakkasta parikymmentä. Ulkona olen käynyt vain autoon pujahtaessa. Lapset olivat juuri vajaa puoli tunria ulkona, mie vain näytin nenää oven raossa ja hörpin ikkunan takana glögiä (ja söin niin paljon suolapähkinöitä, että suupielissä tuntui).

Poika tuli juuri tinkaan, olenko jo leiponut. No en. Puhuin, josko leipoisin kakkua kun lapset menivät ulos: katselin reseptejä, mutta en saanut aloitettua (perustelin leipomattomuuteni sillä, että mie kuitenkin söisin liikaa). Eilen elin lyhyen työpäivän jälkeen karjalanpiirakoilla, suklaalla ja banaanilla. Nukkumaan mennessä olikin tosi huono olo ja mies haki varaksi ämpärin. Onneksi paha olo meni ohi, mutta en enää voinut nukkua mahallani. Siis en suoraan mahani päällä ole nukkunutkaan, vaan ns. flamingoasennossa nyrkki lantion alla ja toinen jalka sivulle koukussa. Mahanukkujan painajaisia siis edessä, kun maha ei enää taivu vaatimuksiini. Ja painajaisista puheen: viime viikolla näin parina peräkkäisenä yönä melko verisiä ja raakoja painajaisia. Onneksi mun "elokuvissa" ei ollut kuin tuntemattomia uhreina.

Tänään lapset ovat koristellet kuusta; siihen onkin mennyt melkein koko päivä. Neulaset pistelivät niin, että heidän piti laittaa työkäsineet käteen.Ja kuusi on sitten semmonen kuin on. Sitten joskus ehkä 20 vuoden päästä kuusesta tulee semmonen kuin mie haluan (vain muutama väri, kuten valkoinen, hopea ja ehkäpä mausteeksi punainen). Mutta nyt mennään lasten visioilla. Ja juuri kun melkein näytti siivotulta, koristeet, varisseet neulaset, laatikot yms. ovat levällään.

No melkein on siivottu. Tarkoituksena olisi huomenna luututa ja kantaa vielä ylimääräisiä romuja pois. Mutta kodinhoitohuone: sen siivoaminen on kestänyt kuukausia. Aina kun saan pöytäpintaa näkösälle, sinne kasautuu kuivia pyykkejä yms. 

Tämän loman aloitin eilen käymällä hitaasti Prismassa ruokaostoksilla. Sitten katselin leffaa, söin suklaata ja paketoin usemman tunnin lahjoja. Lapset olivat anopilla hoidossa (mies vei töihin mennessään ja haki kotiin tullessaan).

Tänä aamuna sytyttelin kynttilöitä useampaan paikkaan,aloitin riisipuuron keiton ennen seitsemää, luin lapsille jouluisen kirjan ja sitten lapset saivat katsoa pikku Einsteinia. Siivoilin keittiötä ja hämmentelin puuroa. Ja sitten puoli ysi se romahdus tuli. Puuro ei neidin mielestä maistunutkaan puurolle. ja mie kun keitin sen punaiseen maitoon jahaudutuskattilassa hiiiitasti kypsyttelin. Niin, siitähän puuttui se ripaus suolaa. Miksi mie edes yritin. Ehkä nämä pienet vastoinkäymiset vaan tuntuvat hormoneissa suuremmilta ja epäonnistumiset moninkertaisilta normioloon verrattuna. Mutta enpä keitä riisipuuroa ku ehkä ens jouluna (poikahan ei edes maistanut).

Päivällä minä ja mahani kävimme Body Balancea testaamassa (lapset leikkivät siellä lasten nurkassa kiltisti). Paikalla oli kaksi ohjaajaa ja selkälihaksia tehtäessä toinen näytti vaihtoehtoiset liikkeet kontallaan; olin vissiin ainoa joka niitä teki. Ei oikein huvittanut kokeilla uintiliikkeitä mahan varassa kädet ja jalat ilmassa. Muutoin meni ihan muiden rytmissä. Paitsi vatsalihaksissa oli pakko helpottaa, kun jalkojen ja käsien suoristamisessa meinasi pikkasen tulla liikaa kiristystä alavatsaan. Loppurentoutus musiikki oli ihana ja vasta silloin mahani alkoi elää. Kyynelkin vierähti, eli taisin sitten antautua tunnilla ihan tuntemsuten vietäviksi (itku meinasi tulla, mutta hillitsin ja vain se kyynel sit karkasi). Onneksi oli hämyistä. Ainoa miinus tunnissa oli jonkún hikiset varpaat lähettyvilläni. Tasapainoliikkeet yms. menivät hyvin, kaipa se alaluokilla harrastettu voimistelu oli selkäytimessä.

Hajuista. En muista mainitsinko, että hajut eivät suuremmin ole vaivanneet. Mutta viime viikolla jauhelihan teko teki pahaa, töissä erään vierailevan henkilön olisi ollut syytä käyttää mainostetua sb-12 tms; oli pakko ottaa askel taaksepäin kun teki niin pahaa. Hajuvesiä olen edelleen käyttänyt, vaikka mitä lie myrkkyjä niistäkin ihon läpi imeytyy. Jos nyt vainoharhaiseksi alkaa, eihän sitä voisi enää edes ulkomailta tuotuja omenoita tai edes kotimaisia kurkkuja kuorimatta syödä.

Jos huomenna heti aamusta leipois, ois sekin sitten tehty. Aamuisin minulla on virtaa muutaman tunnin, sitten onkin jo väsy. Ja voishan sitä taas ukollekin huutaa kun se ei (muka) ole mitään saanu aikaan. Aivanko ite oisin. Mutta pimahdellu olen kyllä liikaa. Mutta kun  haluaisin,että ois siistiä ja muutkin osaisivat kuljetta tavaroita paikoileen periaatteella: vie mennessä, tuo tullessas. Mutta kun ei. Pitää sanoa monta kertaa samasta asiasta. Ja kun mie olen väsynyt, mies ollut enemmän ja vähemmän sairaana sen kaheksan viikoa, koti ei voi näyttää siistiltä Ja piste.

Taidan siis kohtuudella leipoa (piparit ja tortut), siivota enimmät ja levätä sitäkin enemmän.

Iloista joulun  odottelua!!!!

-20+1-

ylä- ja alamäkeä

Lapset mummolani pihapiirissä; pakkanen hidasti vain minua;O)

Mennyt viikko on ollut sekä lamaannuttavaa väsymystä, itkukohtauksia että pieniä tarmonpuuskiakin.
Töiden jälkeen olen ollut ihan puhki ja väsyneenä itksekellytkin yksinäni. Onneksi töissä aherrus palkitaan: ensi viikolla alkaa pitkä joululoma. Enää pientä hiomista ja kaikki työt tehty.

Koti ei ole "joulukunnossa", mutta onhan noita päiviä. Äitin tekemä piparitaikina odottaa, isovanhempiani on käyty tervehtimässä, lahjoja hankittu (tänä vuonna ei itse tehtyjä väsymyksestä johtuen ja muutenkin minibudjetilla mennään), joulua laiteltu... Ja Aladin -konvehtirasiakin tuhottu;O)

Maha on kasvanut, mutta meno siellä rauhoittunut. Eilen vai toissapäivänä hihkuin mielessäni jotain, että "mullapa on vauva koko ajan mukana" tai jotain muuta älytöntä. Taas on pelkoja ollut, joten vaatteita tms. en ole hankkinut. Suunitelmissa olis kutoa villahousut (muutkin kuin hahtuvat), ommella kestovaippoja (yee,saan tilata matskuja, kun entiset annettu pois), ehkä turvakaukaloon pussin.... Niin niin, ehkäpä väsymys väistyy kevään tullessa. Mutta huomattavasti hankalampi on tämä odotus ollut aiempiin verrattuna. 

Taas väsymys painaa. Tosin olenhan ehtinyt tälle päivälle käydä salilla, ommella tyynynpäällisiä, vähän siivoilla, laitella pari koneellista pyykkiä, laittaa parit ruoat ja mikä saavutus: olen koneella (eka kerta tällä viikolla??). Ja niitä "pieniä" suuttumiskohtauksia ei kai lasketa saavutuksiksi (lapset eivät saaneet siivottua omia huoneitaan, vasta kolmas päivä tätä samaa uhakailen, kiristän -linjaa...).

-19+6-

kova liikkuja: villi lapsi?

Maha-asukkini on tainnut ottaa kasvupyrähdyksen. To-pe yön aikana mahani tuntui kasvaneen valtavasti ja liikkeet ovat lisääntyneet aivan huimasti: mahassani taitaa asua IKILIIKKUJA! No ei onneksi ihan. Mutta tuntuu, kuin siellä olisi jatkuvat bileet (voin kuvitella discopallot), sillä jytinä on kovaa. Perjantaina potkaisi jopa niin kovaa, että virtsarakossa tuntui ikävältä. Ja enää vajaa viisi kuukautta. Minkähänlaista menoa on luvassa? Ihan hirvittää, mitä sitten kun kokoa on enemmän.

Uusinta vauvalehteä on tullu luettua ja se on herättänyt paljon ajatuksia. Mutta nyt ei ole aikaa niitä pohtia, sillä tunnin päästä starttaan äitini ja lasten kanssa mummolaani pikavisiitille korpeen, kauksi palveluista.

Nytkin teen kolmea asiaa: kirjoitan, katson sisutustiimiä ja yritän vilkuilla pojan esittelemiä väritysjuttuja...

Kuvassa muuten 2,5v poikani.

Jotain muutakin piti kirjoittaa, mutta ajatus ei kulje... Niin, eilen sain vihdoin viikkojen jälkeen siivottua: eteisestä joululaatikot pois, villakoirat imuriin, tavaroita pois vääriltä paikoilta. Onpa ihana olla, kun ei jokapaikka huuda: siivoa. Jopa wc:n pöntön puunasin jokapuolelta (kumma, miten se ulkolaitakin kerää pölyä). Rakennusaikana halusin pöntön, jossa suora ulkoreuna, mutta en saanut (miehen lapsuuden treenikamu teki LVI-työt ja hänen kauttaan en saanu haluamaani + hinta ois noussu sit...en muista). Äitiltä sain ihanan ison poron, jossa kukka-asetelmaa: sain oikeastaan siitä syyn siivota -eihän sellanen komistus näytä sotkun keskellä miltään (kuvaa en tähän hätään ehi laittaa).

Miehelle olen puhunut meän tulevasta vilpertistä. Vauva-lehdessä taisi lukea, että jos vauva on vilkas mahassa, on se sitä sitten lapsenakin. Apuuva. Tästä tulee siis pyörremyrsky. Tosin vilkas 5v poikamme oli yksi -vuotiaaksi asti rauhallinen ja sitten hoitoon menon jälkeen onkin ollut suoraan sanoen lähes jatkuvaa uhmaa (voi näitä raivokohtauksia, mun hermot ei tunnu riittävän käsittelemään niitä rauhallisesti, varsinki pe oli töissäkin pientä itsehillinnän harjoittelua, puhumattakaan että sitä ois kotona enää riittäny). Mutta nyt aamupalalle.
- 18+6 -

Paino nousee ilman suklaatakin...

Kiirusta pukkaa ja kovasti, reilu 10 min aikaa ja taas kohti työpaikkaa. Olenhan sentään ehtinyt käydä kaupassa, hakemassa pojan, tehdä ruoan, laittaa pyykit koneeseen ja levähtää vartin verran (toisin kun erä työkaveri saa olla työpaikalla reilut 12 tuntia). Meillä on yhteismyyjäiset, jotka kestävät 20 asti, eli kun kotiin pääsen lapset nukkuneet jo tovin.

Eilen kävin neuvolassa ja paino oli noussut yli 500g/viikko. Ja mie en edes ole aloittanut konvehtirasioiden tyhjentelyä. Enkä edes syö enää jäätelöä iltaisin. No sen siitä saa, kun on yrittänyt liikkua enemmän. Maanatianakin testasin alla olevan mammajumpan (40min kun tein salsadancen ja jonku joogan tyyppisen jutun). Se toimi alkuverryttelynä tunnin (!) lumitöille, sykemittarin mukaan keskisyke oli 143 ja maksimi 164. Ja kulutus 5kg kevyemmän ihmisen mukaa reilu 500kcal. Ja silti vaan painoi nousee. Napostelenkohan mie???? Paino noussut raskauden aikana 5 kiloa, jippii. Tähtäinhän on 20kg, toki ólisin tyytyväisempi pienempiin tuloksiin, mutta aiempien raskauksien perusteella on turha toivoa pysyvänsä hoikkana ja raskaana. Siis mulle täysin mahdoton yhtälö!

Sykkeet kuuluivat hyvín ja liikeet ovat alkabneet tuntua paremmin. Neuvolaas sydänääniä kuunneltaessa mun salamatksutaja ei pysynyt lainkaan paikoillaan: vilkas kaveri, kuten olen jo huomannut. Ja näkihän sen jo ultrassa kun rokkasi niin innoissaan. Mutta lisää toiste, nyt vaatteiden vaihtoon (peukut pystyyn etten väsähdä ja tunika peittää mahan, ei nyt haluttais koko työpaikan kylän kanssa asiaa vatvoa).

Tunteiden vuoristorataa

Selkää särkee, muttei sentään masenna. Eilen herätessäni kyllä yritin olla iloinen jne., mutta niin vain masensi. Itkupurskahduksia tuli matkalla vaatekaapille, keittiössä... Otin kuiteski itteäni niskasta kiinni ja painuin autotallin kautta (sprayasin oksia) salille. Onneksi on musiikki! Ilman sitä en taaskaan ois jaksnut tehä mitään. Toki oli taas kiva nähä muita lauantai-aamuisin urheilevia ihmisiä, meitä on jo "vakiojoukko", joiden kanssa kiva jutella. Mun maha tuntu vaan olevan niin jättikokosen näkönen, että se kai masensi. Yhelle nauroinkin: "enää viisi kuukautta". Hitsi, musta tulee järkyn iso.

Vaikka viimeksi mainitsinkin, ettei ois kauhesti kipuja yms., niin onhan  noita liitoskipuja usein kun nousen äkkinäisesti (varsinkin sohvalta pitää lähteä liikkeelle puolikumarassa kuin 9-kymppinen mummo). Ja ilmavaivojakin on välillä ku mummovainajallani.

Keskiviikkona taisi olla kuiteski viikon huonoin päivä, vaikka eilen siis masensi. Keskiviikkona ei tarvinnut mihinkään ketään kuskata (to oli baletin näytös ja neiti tanssi niin ihanasti, että kyyneleet kohosivat silmiini), mutta että olin vetämätön. Mieski tuli kesken päivän kipeänä kotiin, ja hänkin sairaana huomautti, että olenpa mie ....en nyt muista mitä sanaa käytti, mutta jos tosi sairaana oleva säälittelee tervettä, niin........  Olin lamaantunut! En kertakaikkiaan voinut muuta kuin vähän syödä ja odotella nukkuma-aikaa. Kun sitten puoli ysin jälkeen sain hampaat pestyä, piristyinki ja katselin yksin tv:tä 22 asti. Säälittävää, varsinkin kun haluaisin ommella jouluksi ja laittaa kotia: en kykene!

Ainoa hyvä puoli väsymyksessä on se, etten jaksa sohvalta nousta ja hakea mässytettävää keittiöstä (ainakaan joka ilta). Silti luulen, että ensi viikon neuvolassa on sellaset kaksi kiloa tullu painoa. Ja joulusyömiset vasta edessä. Nooh...

Kyllä mie nyt uskon, että olen tuntenut liikeitä. Nää ei niin hennolta tunnu ku aiemmissa raskauksissa, joten taitaa tulla kunnon tahto -tyyppi tuolta. Meinasin nimetä jo tahto -sanasta Tahvoksi, mutta vielä ei työnimeä ole... Niin, kun puolet elämästä on kärsinyt vatsavaivoista ja tottunut lähes päivittäisiin vatsakipuihin ja vatsanmyllerryksiin, ei tosiaan ole ollu helppo tunnistaa liikkeitä ilmavaivoista. Voishan sitä syödä terveellisemmin (eli ei vehnää, sokeria, hiivaa), mutta kun ei jaksa!

Nyt ois tarkoitus mennä syömään jotain (heräsin neljältä, mutta onneksi nukahdin ennen viittä, sitten kuuden jälkeen ei tullu unta, mutten noussu ku oli kiva maata sängyssä) ja sitten salille. Pitäähän eilisiä karkkeja ja sipsejä kuluttaa......