Ensimmäinen lomapäivä menossa. Pakkasta parikymmentä. Ulkona olen käynyt vain autoon pujahtaessa. Lapset olivat juuri vajaa puoli tunria ulkona, mie vain näytin nenää oven raossa ja hörpin ikkunan takana glögiä (ja söin niin paljon suolapähkinöitä, että suupielissä tuntui).
Poika tuli juuri tinkaan, olenko jo leiponut. No en. Puhuin, josko leipoisin kakkua kun lapset menivät ulos: katselin reseptejä, mutta en saanut aloitettua (perustelin leipomattomuuteni sillä, että mie kuitenkin söisin liikaa). Eilen elin lyhyen työpäivän jälkeen karjalanpiirakoilla, suklaalla ja banaanilla. Nukkumaan mennessä olikin tosi huono olo ja mies haki varaksi ämpärin. Onneksi paha olo meni ohi, mutta en enää voinut nukkua mahallani. Siis en suoraan mahani päällä ole nukkunutkaan, vaan ns. flamingoasennossa nyrkki lantion alla ja toinen jalka sivulle koukussa. Mahanukkujan painajaisia siis edessä, kun maha ei enää taivu vaatimuksiini. Ja painajaisista puheen: viime viikolla näin parina peräkkäisenä yönä melko verisiä ja raakoja painajaisia. Onneksi mun "elokuvissa" ei ollut kuin tuntemattomia uhreina.
Tänään lapset ovat koristellet kuusta; siihen onkin mennyt melkein koko päivä. Neulaset pistelivät niin, että heidän piti laittaa työkäsineet käteen.Ja kuusi on sitten semmonen kuin on. Sitten joskus ehkä 20 vuoden päästä kuusesta tulee semmonen kuin mie haluan (vain muutama väri, kuten valkoinen, hopea ja ehkäpä mausteeksi punainen). Mutta nyt mennään lasten visioilla. Ja juuri kun melkein näytti siivotulta, koristeet, varisseet neulaset, laatikot yms. ovat levällään.
No melkein on siivottu. Tarkoituksena olisi huomenna luututa ja kantaa vielä ylimääräisiä romuja pois. Mutta kodinhoitohuone: sen siivoaminen on kestänyt kuukausia. Aina kun saan pöytäpintaa näkösälle, sinne kasautuu kuivia pyykkejä yms.
Tämän loman aloitin eilen käymällä hitaasti Prismassa ruokaostoksilla. Sitten katselin leffaa, söin suklaata ja paketoin usemman tunnin lahjoja. Lapset olivat anopilla hoidossa (mies vei töihin mennessään ja haki kotiin tullessaan).
Tänä aamuna sytyttelin kynttilöitä useampaan paikkaan,aloitin riisipuuron keiton ennen seitsemää, luin lapsille jouluisen kirjan ja sitten lapset saivat katsoa pikku Einsteinia. Siivoilin keittiötä ja hämmentelin puuroa. Ja sitten puoli ysi se romahdus tuli. Puuro ei neidin mielestä maistunutkaan puurolle. ja mie kun keitin sen punaiseen maitoon jahaudutuskattilassa hiiiitasti kypsyttelin. Niin, siitähän puuttui se ripaus suolaa. Miksi mie edes yritin. Ehkä nämä pienet vastoinkäymiset vaan tuntuvat hormoneissa suuremmilta ja epäonnistumiset moninkertaisilta normioloon verrattuna. Mutta enpä keitä riisipuuroa ku ehkä ens jouluna (poikahan ei edes maistanut).
Päivällä minä ja mahani kävimme Body Balancea testaamassa (lapset leikkivät siellä lasten nurkassa kiltisti). Paikalla oli kaksi ohjaajaa ja selkälihaksia tehtäessä toinen näytti vaihtoehtoiset liikkeet kontallaan; olin vissiin ainoa joka niitä teki. Ei oikein huvittanut kokeilla uintiliikkeitä mahan varassa kädet ja jalat ilmassa. Muutoin meni ihan muiden rytmissä. Paitsi vatsalihaksissa oli pakko helpottaa, kun jalkojen ja käsien suoristamisessa meinasi pikkasen tulla liikaa kiristystä alavatsaan. Loppurentoutus musiikki oli ihana ja vasta silloin mahani alkoi elää. Kyynelkin vierähti, eli taisin sitten antautua tunnilla ihan tuntemsuten vietäviksi (itku meinasi tulla, mutta hillitsin ja vain se kyynel sit karkasi). Onneksi oli hämyistä. Ainoa miinus tunnissa oli jonkún hikiset varpaat lähettyvilläni. Tasapainoliikkeet yms. menivät hyvin, kaipa se alaluokilla harrastettu voimistelu oli selkäytimessä.
Hajuista. En muista mainitsinko, että hajut eivät suuremmin ole vaivanneet. Mutta viime viikolla jauhelihan teko teki pahaa, töissä erään vierailevan henkilön olisi ollut syytä käyttää mainostetua sb-12 tms; oli pakko ottaa askel taaksepäin kun teki niin pahaa. Hajuvesiä olen edelleen käyttänyt, vaikka mitä lie myrkkyjä niistäkin ihon läpi imeytyy. Jos nyt vainoharhaiseksi alkaa, eihän sitä voisi enää edes ulkomailta tuotuja omenoita tai edes kotimaisia kurkkuja kuorimatta syödä.
Jos huomenna heti aamusta leipois, ois sekin sitten tehty. Aamuisin minulla on virtaa muutaman tunnin, sitten onkin jo väsy. Ja voishan sitä taas ukollekin huutaa kun se ei (muka) ole mitään saanu aikaan. Aivanko ite oisin. Mutta pimahdellu olen kyllä liikaa. Mutta kun haluaisin,että ois siistiä ja muutkin osaisivat kuljetta tavaroita paikoileen periaatteella: vie mennessä, tuo tullessas. Mutta kun ei. Pitää sanoa monta kertaa samasta asiasta. Ja kun mie olen väsynyt, mies ollut enemmän ja vähemmän sairaana sen kaheksan viikoa, koti ei voi näyttää siistiltä Ja piste.
Taidan siis kohtuudella leipoa (piparit ja tortut), siivota enimmät ja levätä sitäkin enemmän.
Iloista joulun odottelua!!!!
-20+1-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti