ylä- ja alamäkeä

Lapset mummolani pihapiirissä; pakkanen hidasti vain minua;O)

Mennyt viikko on ollut sekä lamaannuttavaa väsymystä, itkukohtauksia että pieniä tarmonpuuskiakin.
Töiden jälkeen olen ollut ihan puhki ja väsyneenä itksekellytkin yksinäni. Onneksi töissä aherrus palkitaan: ensi viikolla alkaa pitkä joululoma. Enää pientä hiomista ja kaikki työt tehty.

Koti ei ole "joulukunnossa", mutta onhan noita päiviä. Äitin tekemä piparitaikina odottaa, isovanhempiani on käyty tervehtimässä, lahjoja hankittu (tänä vuonna ei itse tehtyjä väsymyksestä johtuen ja muutenkin minibudjetilla mennään), joulua laiteltu... Ja Aladin -konvehtirasiakin tuhottu;O)

Maha on kasvanut, mutta meno siellä rauhoittunut. Eilen vai toissapäivänä hihkuin mielessäni jotain, että "mullapa on vauva koko ajan mukana" tai jotain muuta älytöntä. Taas on pelkoja ollut, joten vaatteita tms. en ole hankkinut. Suunitelmissa olis kutoa villahousut (muutkin kuin hahtuvat), ommella kestovaippoja (yee,saan tilata matskuja, kun entiset annettu pois), ehkä turvakaukaloon pussin.... Niin niin, ehkäpä väsymys väistyy kevään tullessa. Mutta huomattavasti hankalampi on tämä odotus ollut aiempiin verrattuna. 

Taas väsymys painaa. Tosin olenhan ehtinyt tälle päivälle käydä salilla, ommella tyynynpäällisiä, vähän siivoilla, laitella pari koneellista pyykkiä, laittaa parit ruoat ja mikä saavutus: olen koneella (eka kerta tällä viikolla??). Ja niitä "pieniä" suuttumiskohtauksia ei kai lasketa saavutuksiksi (lapset eivät saaneet siivottua omia huoneitaan, vasta kolmas päivä tätä samaa uhakailen, kiristän -linjaa...).

-19+6-