rakenneultra

Eilen olimme rakenneultrassa. Neiti oli mukana katsomassa maha-asukkia ja sai muistoksi myös kuvan. Mielestäni niskapoimu-ultrassa vauva näkyi paremmin. No jokatapauksissa kaikki mitä nähtiin oli kunnossa. Itse en kyllä kaikkea tajunnut, mitä ultraaja sanoi (esim. jonku maksan missasin täysin ja pikkuaivotki ois jääny tunnistamatta ilman mittausta). Hulivilini oli mahassa poikittain, eikä selkärankaa saatu kunnolla katsottua. Istukka oli edessä. Kysyin, mitä se tarkoittaa. Kuulemma en kunnolla tunne potkuja edessä. No kyllä ne tuntuu, mutta paremmin sivuille. Alavatsassa paine on välillä melkoinen, kun miettii viikkoja. Virtsarakkoa painaa usein ja jotain supistusten tyyppisiä on alavatsassa. Ultraaja kysyi muuten kahdesti:"Onko mitään kysyttävää". Eipä mulla ollu. Tokan kerran jälkeen tajusin ehkä hänen tarkoittavan, haluanko tietää sukupuolen. Jalat oli kyllä ihan alusta asti koukussa, mie en ainakaan nähny mitään vilahdukseltakaan, en tosin kyllä asiaan keskittynytkään: haluan saada yllärin sit toukokuussa.

Parina päivänä on tuntunut kuin sydän tulisi kurkkuun asti; aivan kuin olisi rytmihäiriöitä ja sydämen lyönti tulee kurkkuun asti (kuin puoli kurkkua kuristuisi tai jotain). Ja tuntemukset tulleet levossa. Liikunnan aikana ei mitään kummempia tuntemuksia ole ollut. Alaselkä ollut ärtynyt, mutta ei ole toimintaa paljon estänyt.

Mummo ja pappa asuivat lapsineen tässä 50-luvulla ja mummo synnytti osan lapsista myös täällä.

Mieliala vaihtelee ihan liikaa. Olen itkenyt ihan tyhmistäkin asioista, pohtinut tyhmiä juttuja ja keskittynyt liikaa tyhmiin ajatuksiin. Eilen tuli ohjelma kuutosista ja heidän odotuksesta. Huh huh, kyllä nyt tuntuu helpolta raskaus ja kaikki tulevakin, kun katsoi mitä toinen joutui kokemaan. Pisti meikäläisenkin ajatukset paremmin kohdilleen (ei ne kyllä vieläkään ihan kohdilla ole) ; ehkä osaan paremmin nauttia tästä mahasta ja alkaa olemaan ylpeä siitä. Pari mamma-paitaa (mustaa hihatonta) ostin tänään, mutta yhtään vauvanvaatetta en ole ALEsta löytänyt. Mutta niihin kuutosiin. Odottajan maha oli kyllä hurja ja vauvat todella pieniä synnyttyään. Vähän jäi mietittyttämään, millä rahalla he alussa vaipat, maidonkorvikkeet yms. jutut maksoivat (olihan äiti kuukausia sairaalassa ja kaikki kuusikin viikkoja). Jossain ohjelmassahan he rahaa voittivat, mutta sitä ennen??? Aikamoista hulinaa oli kotona kaikkien kuuden kanssa ja silti äiti tuntui olevan hyvissä voimissa (nukkui 3h yö ja 3h päiväl), toki apuakin näytti olevan, mutta silti. Ja mie valitan joskus kahden (pian kolmen) kanssa. Ollaankokohan me totuttu jo liian hyvälle?

Ihanaa, kun huomenna taas sa ihan luvalla mässätä. Kyllähän mulla kokoajan jotain mieli tekee, mutta olen suunnilleen ruodussa. Ehkä sokeria saan liikaa. Mutta kun mieli maassa (vaikkei olis syytä), sokeri ja vehnämössöt tekee ihmeitä (hetkeksi, sit taas ne syödyt nopeat hiilarit laskee ja mieli laskee samaa tahtia). No muutamat kaavat eilen sain piirrettyä ja kankaita on hankittu, ehkäpä pian saan ommeltuakin (tytölle lilasta velourista tunikaa, vauvalle kestoja ja villa/bambu-asuja)!????!!!! No jos ei tänä vuonna, niin ensi vuonna sitten!

Parempaa ja iloista uutta vuotta 2011!!!

-rv 21+3-

Joulu tuli ja meni

Taisi näkyä ns. joulustressi ennen joulua raivokohtauksina (miehen mukaan). No kun vaan ärsytti suunnilleen yksin komennella lapsia siivoamaan huoneensa ja laittaa joulua ( eli sitä siivousta lähinnä, koristeethan meni itsekseen paikoilleen). En leiponut muuta kuin torttuja. lapset tekivät niiden lisäksi myös pipareita.

Talo ei tainnu missään vaiheessa olla kokonaan siisti; jostain kun siivosi, toisesta päästä joku sotki. No olimme ihan vaan keskenämme, joten sinänsä ei haitannut. Tai kävihän meillä aattona mummo ja pappa (eri talouksista), me kävimme mummolla syömässä (anopilla) ja pukki oli sillä välin tuonut lahjat kuusen alle. Helppo juttu.

Vähän joulua varjosti tuttavaperheen kännikala (pahoinpitelyä), mutta kun kaverikin lähetti Meksikosta terkkuja (olin vähän huolissani), saatoin rauhoittua jouluun. Joten nyt sitten en ole saanut hepulikohtauskia (muutaman pienen valituskohtauksen vain, hyvin lieviä kun muistan lopettaa ajoissa). JOhtunee siitäkin, että olen lomalla, ei työ vie voimia.

 Viikonlopun otinkin ylirennosti; pysyin sisällä, söin suklaata, katsoin leffoja ja luin kirjoja. No, paino oli noussut jo ennen joulua puolitoista kiloa n. kahdessa viikossa, että eipä ole ollut puntarille kiinnostusta (emme edes enää sellaista omista, salilla käyn kun uskallan kohdata vaa'an). Eilen kaupassa käydessä ostin paljon salaattia yms. Päivä meni kohtuudella, sillä suklaata ei ollut paljoakaan jäljellä. Mutta illalla kun poika oli lähtenyt mummon kanssa "maalle", neiti kipeänä halusi pizzaa: isi haki ja kyllähän se mullekin maistui (puolikas oli sopiva, närästys uhkasi tulisuuden vuoksi, jouduin siis sitä laimentamaan vielä jäätelöllä...). Niin, salaatti on vielä koskematon, mutta ehkäpä tänään...

Isäni kävi eilen ja tuhosi kapioarkkuani. Sen lukko jumiutui alkusyksystä eikä sitä saanut muutoin auki kun sahaamalla palan pois (niin, pientä vandalismia 1800-luvun loppupuolen arkkua kohtaan). Arkku aukeni ja isä vei lukon mukanaan (liian lyhyt kieli, pääsi meneen yli ja jumiutui siksi kokonaan). Arkun sisällä oli mm. kaikki hääkorttimme. Niiitä en ole katsellut, mutta lapset intoutuivat katselemaan vauvakuviaan, sillä lähes kaikki albumimme olivat arkussa (koneellahan kuvat nykyisin). Olin ollut neidin kohdalla ahkerampi ja saanut tehtyä koko kansion kuvia ultrakuvista lähtien. Pojan kansion skräppäys oli hyytynyt vain odotus ja sairaalakuviin. Mutta oli ihana katsella (mie tosin vain vilkaisin) kuvia, selailla teiniajan reissukuvia yms. kansioita.

Ollaan neidin kanssa kaksin, kun mies meni töihin. Ja väsy iski jo. Iltapäivälle varasin bodybalancen, sen tulevat ajat ovat loman jälkeen niin hankalia, etteä uusi harrastus taitaa loppua todella lyhyeen, harmi. Mutta kun en todellakaan ole kykenevä poistumaan kotoa enää lähempänä kello 20 ja kesken toisen mahdolisen jumpan pitäisi viedä neiti omaan tanssiin, ei taida onnistua... JOskohan saisin intoa ompeluun,kankaita olen netistä katsellu vauvan kestoiluun liittyen. JOs kaivais saumurin esille ja hurauttais jotain. Täytyis siis käydä kangaskaupassa. Mutta auto vielä jäässä, vasta töihin lähtiessään mies laitto mulle roikan ja pakkasta on 22. Mutta ehtiihän sinne hieman myöhemminkin. Ssamattomuusa nostaa taas päätään. Menenkin eka lukemaan Barac Obaman kirjan loppuun: piti palautta jo eilen kirjastoon. Eli myös kirjastoreissu edessä (se on sentään ilmaista!!!).

--rv 21+1--

p.s. huomenna ultra!!!

Siivota, leipoa vai levätä...

Ensimmäinen lomapäivä menossa. Pakkasta parikymmentä. Ulkona olen käynyt vain autoon pujahtaessa. Lapset olivat juuri vajaa puoli tunria ulkona, mie vain näytin nenää oven raossa ja hörpin ikkunan takana glögiä (ja söin niin paljon suolapähkinöitä, että suupielissä tuntui).

Poika tuli juuri tinkaan, olenko jo leiponut. No en. Puhuin, josko leipoisin kakkua kun lapset menivät ulos: katselin reseptejä, mutta en saanut aloitettua (perustelin leipomattomuuteni sillä, että mie kuitenkin söisin liikaa). Eilen elin lyhyen työpäivän jälkeen karjalanpiirakoilla, suklaalla ja banaanilla. Nukkumaan mennessä olikin tosi huono olo ja mies haki varaksi ämpärin. Onneksi paha olo meni ohi, mutta en enää voinut nukkua mahallani. Siis en suoraan mahani päällä ole nukkunutkaan, vaan ns. flamingoasennossa nyrkki lantion alla ja toinen jalka sivulle koukussa. Mahanukkujan painajaisia siis edessä, kun maha ei enää taivu vaatimuksiini. Ja painajaisista puheen: viime viikolla näin parina peräkkäisenä yönä melko verisiä ja raakoja painajaisia. Onneksi mun "elokuvissa" ei ollut kuin tuntemattomia uhreina.

Tänään lapset ovat koristellet kuusta; siihen onkin mennyt melkein koko päivä. Neulaset pistelivät niin, että heidän piti laittaa työkäsineet käteen.Ja kuusi on sitten semmonen kuin on. Sitten joskus ehkä 20 vuoden päästä kuusesta tulee semmonen kuin mie haluan (vain muutama väri, kuten valkoinen, hopea ja ehkäpä mausteeksi punainen). Mutta nyt mennään lasten visioilla. Ja juuri kun melkein näytti siivotulta, koristeet, varisseet neulaset, laatikot yms. ovat levällään.

No melkein on siivottu. Tarkoituksena olisi huomenna luututa ja kantaa vielä ylimääräisiä romuja pois. Mutta kodinhoitohuone: sen siivoaminen on kestänyt kuukausia. Aina kun saan pöytäpintaa näkösälle, sinne kasautuu kuivia pyykkejä yms. 

Tämän loman aloitin eilen käymällä hitaasti Prismassa ruokaostoksilla. Sitten katselin leffaa, söin suklaata ja paketoin usemman tunnin lahjoja. Lapset olivat anopilla hoidossa (mies vei töihin mennessään ja haki kotiin tullessaan).

Tänä aamuna sytyttelin kynttilöitä useampaan paikkaan,aloitin riisipuuron keiton ennen seitsemää, luin lapsille jouluisen kirjan ja sitten lapset saivat katsoa pikku Einsteinia. Siivoilin keittiötä ja hämmentelin puuroa. Ja sitten puoli ysi se romahdus tuli. Puuro ei neidin mielestä maistunutkaan puurolle. ja mie kun keitin sen punaiseen maitoon jahaudutuskattilassa hiiiitasti kypsyttelin. Niin, siitähän puuttui se ripaus suolaa. Miksi mie edes yritin. Ehkä nämä pienet vastoinkäymiset vaan tuntuvat hormoneissa suuremmilta ja epäonnistumiset moninkertaisilta normioloon verrattuna. Mutta enpä keitä riisipuuroa ku ehkä ens jouluna (poikahan ei edes maistanut).

Päivällä minä ja mahani kävimme Body Balancea testaamassa (lapset leikkivät siellä lasten nurkassa kiltisti). Paikalla oli kaksi ohjaajaa ja selkälihaksia tehtäessä toinen näytti vaihtoehtoiset liikkeet kontallaan; olin vissiin ainoa joka niitä teki. Ei oikein huvittanut kokeilla uintiliikkeitä mahan varassa kädet ja jalat ilmassa. Muutoin meni ihan muiden rytmissä. Paitsi vatsalihaksissa oli pakko helpottaa, kun jalkojen ja käsien suoristamisessa meinasi pikkasen tulla liikaa kiristystä alavatsaan. Loppurentoutus musiikki oli ihana ja vasta silloin mahani alkoi elää. Kyynelkin vierähti, eli taisin sitten antautua tunnilla ihan tuntemsuten vietäviksi (itku meinasi tulla, mutta hillitsin ja vain se kyynel sit karkasi). Onneksi oli hämyistä. Ainoa miinus tunnissa oli jonkún hikiset varpaat lähettyvilläni. Tasapainoliikkeet yms. menivät hyvin, kaipa se alaluokilla harrastettu voimistelu oli selkäytimessä.

Hajuista. En muista mainitsinko, että hajut eivät suuremmin ole vaivanneet. Mutta viime viikolla jauhelihan teko teki pahaa, töissä erään vierailevan henkilön olisi ollut syytä käyttää mainostetua sb-12 tms; oli pakko ottaa askel taaksepäin kun teki niin pahaa. Hajuvesiä olen edelleen käyttänyt, vaikka mitä lie myrkkyjä niistäkin ihon läpi imeytyy. Jos nyt vainoharhaiseksi alkaa, eihän sitä voisi enää edes ulkomailta tuotuja omenoita tai edes kotimaisia kurkkuja kuorimatta syödä.

Jos huomenna heti aamusta leipois, ois sekin sitten tehty. Aamuisin minulla on virtaa muutaman tunnin, sitten onkin jo väsy. Ja voishan sitä taas ukollekin huutaa kun se ei (muka) ole mitään saanu aikaan. Aivanko ite oisin. Mutta pimahdellu olen kyllä liikaa. Mutta kun  haluaisin,että ois siistiä ja muutkin osaisivat kuljetta tavaroita paikoileen periaatteella: vie mennessä, tuo tullessas. Mutta kun ei. Pitää sanoa monta kertaa samasta asiasta. Ja kun mie olen väsynyt, mies ollut enemmän ja vähemmän sairaana sen kaheksan viikoa, koti ei voi näyttää siistiltä Ja piste.

Taidan siis kohtuudella leipoa (piparit ja tortut), siivota enimmät ja levätä sitäkin enemmän.

Iloista joulun  odottelua!!!!

-20+1-

ylä- ja alamäkeä

Lapset mummolani pihapiirissä; pakkanen hidasti vain minua;O)

Mennyt viikko on ollut sekä lamaannuttavaa väsymystä, itkukohtauksia että pieniä tarmonpuuskiakin.
Töiden jälkeen olen ollut ihan puhki ja väsyneenä itksekellytkin yksinäni. Onneksi töissä aherrus palkitaan: ensi viikolla alkaa pitkä joululoma. Enää pientä hiomista ja kaikki työt tehty.

Koti ei ole "joulukunnossa", mutta onhan noita päiviä. Äitin tekemä piparitaikina odottaa, isovanhempiani on käyty tervehtimässä, lahjoja hankittu (tänä vuonna ei itse tehtyjä väsymyksestä johtuen ja muutenkin minibudjetilla mennään), joulua laiteltu... Ja Aladin -konvehtirasiakin tuhottu;O)

Maha on kasvanut, mutta meno siellä rauhoittunut. Eilen vai toissapäivänä hihkuin mielessäni jotain, että "mullapa on vauva koko ajan mukana" tai jotain muuta älytöntä. Taas on pelkoja ollut, joten vaatteita tms. en ole hankkinut. Suunitelmissa olis kutoa villahousut (muutkin kuin hahtuvat), ommella kestovaippoja (yee,saan tilata matskuja, kun entiset annettu pois), ehkä turvakaukaloon pussin.... Niin niin, ehkäpä väsymys väistyy kevään tullessa. Mutta huomattavasti hankalampi on tämä odotus ollut aiempiin verrattuna. 

Taas väsymys painaa. Tosin olenhan ehtinyt tälle päivälle käydä salilla, ommella tyynynpäällisiä, vähän siivoilla, laitella pari koneellista pyykkiä, laittaa parit ruoat ja mikä saavutus: olen koneella (eka kerta tällä viikolla??). Ja niitä "pieniä" suuttumiskohtauksia ei kai lasketa saavutuksiksi (lapset eivät saaneet siivottua omia huoneitaan, vasta kolmas päivä tätä samaa uhakailen, kiristän -linjaa...).

-19+6-

kova liikkuja: villi lapsi?

Maha-asukkini on tainnut ottaa kasvupyrähdyksen. To-pe yön aikana mahani tuntui kasvaneen valtavasti ja liikkeet ovat lisääntyneet aivan huimasti: mahassani taitaa asua IKILIIKKUJA! No ei onneksi ihan. Mutta tuntuu, kuin siellä olisi jatkuvat bileet (voin kuvitella discopallot), sillä jytinä on kovaa. Perjantaina potkaisi jopa niin kovaa, että virtsarakossa tuntui ikävältä. Ja enää vajaa viisi kuukautta. Minkähänlaista menoa on luvassa? Ihan hirvittää, mitä sitten kun kokoa on enemmän.

Uusinta vauvalehteä on tullu luettua ja se on herättänyt paljon ajatuksia. Mutta nyt ei ole aikaa niitä pohtia, sillä tunnin päästä starttaan äitini ja lasten kanssa mummolaani pikavisiitille korpeen, kauksi palveluista.

Nytkin teen kolmea asiaa: kirjoitan, katson sisutustiimiä ja yritän vilkuilla pojan esittelemiä väritysjuttuja...

Kuvassa muuten 2,5v poikani.

Jotain muutakin piti kirjoittaa, mutta ajatus ei kulje... Niin, eilen sain vihdoin viikkojen jälkeen siivottua: eteisestä joululaatikot pois, villakoirat imuriin, tavaroita pois vääriltä paikoilta. Onpa ihana olla, kun ei jokapaikka huuda: siivoa. Jopa wc:n pöntön puunasin jokapuolelta (kumma, miten se ulkolaitakin kerää pölyä). Rakennusaikana halusin pöntön, jossa suora ulkoreuna, mutta en saanut (miehen lapsuuden treenikamu teki LVI-työt ja hänen kauttaan en saanu haluamaani + hinta ois noussu sit...en muista). Äitiltä sain ihanan ison poron, jossa kukka-asetelmaa: sain oikeastaan siitä syyn siivota -eihän sellanen komistus näytä sotkun keskellä miltään (kuvaa en tähän hätään ehi laittaa).

Miehelle olen puhunut meän tulevasta vilpertistä. Vauva-lehdessä taisi lukea, että jos vauva on vilkas mahassa, on se sitä sitten lapsenakin. Apuuva. Tästä tulee siis pyörremyrsky. Tosin vilkas 5v poikamme oli yksi -vuotiaaksi asti rauhallinen ja sitten hoitoon menon jälkeen onkin ollut suoraan sanoen lähes jatkuvaa uhmaa (voi näitä raivokohtauksia, mun hermot ei tunnu riittävän käsittelemään niitä rauhallisesti, varsinki pe oli töissäkin pientä itsehillinnän harjoittelua, puhumattakaan että sitä ois kotona enää riittäny). Mutta nyt aamupalalle.
- 18+6 -

Paino nousee ilman suklaatakin...

Kiirusta pukkaa ja kovasti, reilu 10 min aikaa ja taas kohti työpaikkaa. Olenhan sentään ehtinyt käydä kaupassa, hakemassa pojan, tehdä ruoan, laittaa pyykit koneeseen ja levähtää vartin verran (toisin kun erä työkaveri saa olla työpaikalla reilut 12 tuntia). Meillä on yhteismyyjäiset, jotka kestävät 20 asti, eli kun kotiin pääsen lapset nukkuneet jo tovin.

Eilen kävin neuvolassa ja paino oli noussut yli 500g/viikko. Ja mie en edes ole aloittanut konvehtirasioiden tyhjentelyä. Enkä edes syö enää jäätelöä iltaisin. No sen siitä saa, kun on yrittänyt liikkua enemmän. Maanatianakin testasin alla olevan mammajumpan (40min kun tein salsadancen ja jonku joogan tyyppisen jutun). Se toimi alkuverryttelynä tunnin (!) lumitöille, sykemittarin mukaan keskisyke oli 143 ja maksimi 164. Ja kulutus 5kg kevyemmän ihmisen mukaa reilu 500kcal. Ja silti vaan painoi nousee. Napostelenkohan mie???? Paino noussut raskauden aikana 5 kiloa, jippii. Tähtäinhän on 20kg, toki ólisin tyytyväisempi pienempiin tuloksiin, mutta aiempien raskauksien perusteella on turha toivoa pysyvänsä hoikkana ja raskaana. Siis mulle täysin mahdoton yhtälö!

Sykkeet kuuluivat hyvín ja liikeet ovat alkabneet tuntua paremmin. Neuvolaas sydänääniä kuunneltaessa mun salamatksutaja ei pysynyt lainkaan paikoillaan: vilkas kaveri, kuten olen jo huomannut. Ja näkihän sen jo ultrassa kun rokkasi niin innoissaan. Mutta lisää toiste, nyt vaatteiden vaihtoon (peukut pystyyn etten väsähdä ja tunika peittää mahan, ei nyt haluttais koko työpaikan kylän kanssa asiaa vatvoa).

Tunteiden vuoristorataa

Selkää särkee, muttei sentään masenna. Eilen herätessäni kyllä yritin olla iloinen jne., mutta niin vain masensi. Itkupurskahduksia tuli matkalla vaatekaapille, keittiössä... Otin kuiteski itteäni niskasta kiinni ja painuin autotallin kautta (sprayasin oksia) salille. Onneksi on musiikki! Ilman sitä en taaskaan ois jaksnut tehä mitään. Toki oli taas kiva nähä muita lauantai-aamuisin urheilevia ihmisiä, meitä on jo "vakiojoukko", joiden kanssa kiva jutella. Mun maha tuntu vaan olevan niin jättikokosen näkönen, että se kai masensi. Yhelle nauroinkin: "enää viisi kuukautta". Hitsi, musta tulee järkyn iso.

Vaikka viimeksi mainitsinkin, ettei ois kauhesti kipuja yms., niin onhan  noita liitoskipuja usein kun nousen äkkinäisesti (varsinkin sohvalta pitää lähteä liikkeelle puolikumarassa kuin 9-kymppinen mummo). Ja ilmavaivojakin on välillä ku mummovainajallani.

Keskiviikkona taisi olla kuiteski viikon huonoin päivä, vaikka eilen siis masensi. Keskiviikkona ei tarvinnut mihinkään ketään kuskata (to oli baletin näytös ja neiti tanssi niin ihanasti, että kyyneleet kohosivat silmiini), mutta että olin vetämätön. Mieski tuli kesken päivän kipeänä kotiin, ja hänkin sairaana huomautti, että olenpa mie ....en nyt muista mitä sanaa käytti, mutta jos tosi sairaana oleva säälittelee tervettä, niin........  Olin lamaantunut! En kertakaikkiaan voinut muuta kuin vähän syödä ja odotella nukkuma-aikaa. Kun sitten puoli ysin jälkeen sain hampaat pestyä, piristyinki ja katselin yksin tv:tä 22 asti. Säälittävää, varsinkin kun haluaisin ommella jouluksi ja laittaa kotia: en kykene!

Ainoa hyvä puoli väsymyksessä on se, etten jaksa sohvalta nousta ja hakea mässytettävää keittiöstä (ainakaan joka ilta). Silti luulen, että ensi viikon neuvolassa on sellaset kaksi kiloa tullu painoa. Ja joulusyömiset vasta edessä. Nooh...

Kyllä mie nyt uskon, että olen tuntenut liikeitä. Nää ei niin hennolta tunnu ku aiemmissa raskauksissa, joten taitaa tulla kunnon tahto -tyyppi tuolta. Meinasin nimetä jo tahto -sanasta Tahvoksi, mutta vielä ei työnimeä ole... Niin, kun puolet elämästä on kärsinyt vatsavaivoista ja tottunut lähes päivittäisiin vatsakipuihin ja vatsanmyllerryksiin, ei tosiaan ole ollu helppo tunnistaa liikkeitä ilmavaivoista. Voishan sitä syödä terveellisemmin (eli ei vehnää, sokeria, hiivaa), mutta kun ei jaksa!

Nyt ois tarkoitus mennä syömään jotain (heräsin neljältä, mutta onneksi nukahdin ennen viittä, sitten kuuden jälkeen ei tullu unta, mutten noussu ku oli kiva maata sängyssä) ja sitten salille. Pitäähän eilisiä karkkeja ja sipsejä kuluttaa......

joulua laiteltu...

Alaselkää särkee, vanha vaiva kiusaa. Ja juuri tappelin vajaan tunnin työjuttujen parissa tällä koneella, ehkä tää istuminen huonossa asennossa ei auttanut selkää. Ja apua, huomaan että on hiljasita: pyykinpesukone siis valmis (ei vois vähempää kiinnostaa, viimeksi pistin miehen viikkaan pyykit ku jotain muuta tein ja hieman suutahdin). Mies töissä ja lapset vielä hetken tv:n ääressä. Niin, työjuttuja tein eilenkin kotona, töissä ei enää ehi näin joulun alla. Sain projektiohjeet valmiiksi (pari viikoa aikaa tehdä se), mutta se jakaminen nettisivun kautta ei meinannu millään onnistua (liian uusi asia, en ole opiskellu käyttöä tarpeeksi). No joo, pari viikkoa vielä tiiviisti töissä ja sit pitkä loma.

Liikkeitä kaipailen (siis mahassani elävän olion). Välillä taas unohtanut mahan olemassaolon, mutta sitten jokin asento on ollu hankala. Tosin tänään tempasin sitten voimistelupenkiltä alas arabialaisen (kärrynpyörä, alastulo vain taittaen korkealta kahdelle jalalle kasvot lähtösuuntaan). Täytyy lopettaa moiset....

Olohuoneessa on uusi järjestys (taas, edellisen laitoin lokakuun lopussa). Punaisen "terapiamattoni" on lattialla (matossa suuria villapallukoita, erikoisen tuntuinen kävellä). Sohvaa yksin lauantaina ähelsin ja selkään sattu, sunnuntaina sitten mies sai siirtää lipaston ja nojatuolin (sapetti niin ku toinen vaan la nukkui, tosin kaikki muut meillä flunssasia, mutta silti...). Onneksi mies tänään illassa, niin mun ei tarvinnu poikaa jäädä hoitaan ku hällä eilen lämpöä.

Keittiössä verhojen vaihto vielä edessä, vaikka nätit noi valkosetki. Mutta keittiös myös punaista tulosssa, pari tuntia sitten löysin varastosta laatikon, jossa punanen joulunen vahakangas (ja hyi ku haisee nyt levitettynä). Lapset laittoivat tonttuja ikkunoihinsa ja mie nostin adventtikalenterin seinälle (pitänee katsoa, onko käsityöblogissani siitä kuva; tein viiem jouluksi suuren tonttutytön, jonka hameessa 24 luukkua).

Maha pullottaa, paino nousee (niin kun torttukaudenkin avasin la), väsymys pikkuhiljaa väistyy. Siinäpä ne varsinaiset raskauteen liittyvät jutut onkin. Pitänee nettipalstoillekin mennä katselemaan muiden menoa, mutta kun ei jaksais.... On niin monta tsempattavaa asiaa... Jos vastaantulee raskausblogeja, vinkatkaa!!!
-rv 17+0-

Pakkasta ja väsymystä

Huh ku ulkona on kylmä. Vaikka pakkasta alle 20 astetta ja iltapäivisin alle 15, tuuli tekee ulkonaolosta enemmänkin kidutusta kuin nautintoa. Aamulla reippailin  n. 15 min , kun pääsin työkaverin kyytiin sitten matkan varrelta. Vähän tuuli ehti puraista poskia, mutta pitkä untuvatakki päällä ja toppahousut jalassa ei palellu. Mutta syke kyllä nousi, tai ainaski puuskututti kun autoon istahdin. Kunto huono vaiko......

Eilen oli ns. huono päivä (lue sohvapäivä) ja yllä olevat tuotteet pelastivat sitten pikkuisen (mun hätäpakkaus;O)   ). Kotiuduttua jaksoin vielä ruoan lämmittää (työpaikan keittiöstä otin ruokaa....), mutta sitten taas jumahdin sohvalla. Toki ensin etsin kaikki karkkikätköni va vain yhden salmiakin löysin. Laitoin sitten miehelleni viestin: "Karkkikätköt tyhjät, tuo salmiakkia, konvehtirasiakin vois kelvata. En tosin ehkä selviä sun tuloon asti.  .....".

 Lapset tyhjensivät astiapesukoneen ruoan jälkeen ja poika innostui sitten tiskaamaan: läträsi sitten reilun tunnin kun mie makasin sohvalla ja katsoin Kimoran ohjelmaa. Soitettiin sit isille, että tuo muutaman namin pojallekin kun niin ahkerasti tiskannut (työn laatua en todellakaan vaivautunut tarkistamaan, kunhan kysyin ettei vettä lainehtis vaan lattialla). No isihän ei sitten päässytkään töistä lähteen ajoissa ku seuraavaa työntekijää ei kuulunut; kotiutui toista tuntia myöhässä. Ja koko ajan kuului: "Koska isi tulee". Ei ollu minusta isin korvikkeeksi. Ja paineli sitten syötyään heti autotalliin veljensä kanssa kelkkaa korjaamaan. Poika ei meinannu saunaankaan lähteä kun isi ei tule (ja jälleen kuului useampaan kertaan:"koska isi tulee" ).

Kolmas ilta ns. yksin kun ukko siis kaksi iltaa korjannu kelkkaa (autoakaan ei saa talliin sen härvelin takia) ja nyt illan töissä. KOhta pitäsi lähteä viemään neiti tanssiin. Onneksi ens viikolla kenraalit ja esitys, ainaski yksi kuljetus vähemmän (lue: en saa maata kuljettamisen takia rauhassa koko päivää töiden jälkeen sohvalla).

Muutaman kerran olen jopa unohtanut hetkeksi, että olen raskaana. Suurin muistutus on kyllä virtsarakon jatkuva paine. Nyt taas tuntuu, että maha taas ponkaissut isommaksi (alkuviikolla tuntu jopa pienentyneen). Varsinki viime yönä tuntui jotenki isommalta. Aina ruoan jälkeen tuntuu hetkeksi kasvavan. Onneksi olen töissä voinut tunikoiden lisäksi pitää löysää hupparia ( miehelle ostin valkoisen Puman hupparin kokoa L, mutta luovatan sen hänelle vasta kun en itse mahdu)..

Obsidani tuntui eka auttavan, nyt taas ei. Ja ainakin mahan toiminta on hidastunut, ja muuta syytä en keksi ku tuon rautavalmisteen (on aiemminki tehny saman). Kun kuitua ainaski syön tarpeeki: aamupuurosta yli puolet kautalesettä, marjoja, ruisnäkkäriä ja ruisleipää... salaattiaki aina reilusti töissä.

Ois päikkäreiden aika, mutta kun nyt tänne raahauduin, en ehdikään. Tai jos nopea olen, 10 min ehtisin........

ADIOS!

arkea / luksusta ???

rv 15+6

 Tällainen viritys valaisee takan päällä ja toimii myös yövaloja meän makkariin vaeltavalle neidille.  Hän ei ole nukkunut vieressämme ikuisuuksiin, mutta kuluneella viikolla useamman yön. Mikä lie pelottanut. Ainakin jalkoja särkenyt välillä niin, että tanssikin piti jättää väliin ja juuri ois ollu avoimet ovet, että oisin päässy näkemään ryhmän harjoituksia.

Ärsyttää kun raskaana ollessa on välillä niin herkkä. Eilen näin mainoksen/pätkän pelastushelikopteri -ohjelman tulevasta jaksosta ja siinä kannettiin pientä lasta tiputuspussien kanssa. Repeäminen nro 1. Hetken kuluttua vaihdoin kanavaa ja katsoin Rimakauhua ja rakkautta -jakson, jonka näin edellisen kerran ollessani raskaana kuutisen vuotta sitten (Rachelin (pienen poja äiti) hautajaiset). Repeäminen nro 2. Asiaa pahensi kyllä huomattavasti se, että lapset olivat mummolassa yökylässä. Pakkohan se oli soittaa ja helpotti.

Lasten poissaollessa sain maalattua miehen työhuoneen harmaat seinät valkoiseksi (yhdellä seinällä tumma tapetti). Vaikka olenkin lähse koko talon sisä- ja ulkoseintä maalannutkin, ei tuntunut maalaaminen onnistuvan. Näytti niin raidalliselta hommalta. En ole uskaltanut tarkistaa vielä tulosta. Kysessähän on tuleva lastenhuone, vaikkakin alussa toiminee tietokone/vauvanhuoneena. Maalatessa söin anopilta saatuja toffee-valikoimaa (koululaisilta ostettu). Ilmeiseti ne aiheittivat mahakipuja, joiden vuoksi kontallaan maalaamiset olivat tuskallisia.

Maalaamisen ja muutaman Jimin talo-ohjelman jälkeen pääsimme viettämään rauhaisaa elokuva-iltaa miehen kanssa ihan äänien kanssa (yleensä leffat joudumme katsomaan miniäänillä). Ensin mies teki schetsuankanaa nuudeleilla ja sitten katsoimme yli  2h20min kestävän Ridley Scottin ohjaaman elokuvan Robin Hood. Elokuva oli loistava, vaikkakin mun makuun liikaa tappamista. Totesin vaan, että onneksi ei eletty 1100-luvulla. Scottin ohjaamat elokuvat ovatkin yleensä loistavia. Oli siis mukava ilta ihan vaan miehen kanssa ilman tappelua pyykeistä tms. (mies joutui tosin vaatteita viikkaamaan kuivausrummusta, kun narulle ei mahtunut. Mutta hän ei mutissut, koska minä maalasin). Jälleen tosin sain yksin nukkua alkuyön, mutta kävi sentään nukuttamassa minut (oli kaksi edellistä iltaa pois kotoa).

Tällä viikolla eilisen ohella keskiviikkona en nukkunut päivä/iltaunia ennen varsinaista nukkumaanmenoa. Pikkuhiljaa siis elämää iltaisin. Keskiviikkona aamulla olin koulutuksessa, joten ilmeisesti se sitten piristi. En kyllä millään muistra, mitä muuta sitten puuhailin. Ai niin, tein pari tuntia kotonakin töitä, mikä sekin melko harvinaista.

Kello vähän yli kahdeksan aamulla, pitäisköhän ottaa jo ekat "päikkärit" kun  niin väsyttää. Oikeastaan olis kyllä muutakin tekemistä, mutta kun väsymys on kyllä vienyt voiton koko syksyn.

Taas luulin tuntevani liikkeet pe-iltana ruokaillessamme kotona, mutta nyt taas en ole tuntenut mitään. Voi kun mulla ois kotona sellanen ultra, niin voisin aina kurkistaa, mitä mahassa tapahtuu (ja että seillä tosiaan on sitä elämää) ;O)

Sopimattomat vaatteet pois...

Eilen viihdyin jälleen sohvalla ainakin yhden kirjan ja pari ohjelman verran. Kävin kyllä myös salilla, kaupassa ja äitini luona (lasten serkut siellä hoidossa ja tuli oltua jopa ulkonakin)+ leivoin kakun ja otin kahdet päikkärit. Äiti katkoi minulle muutamia viinimarjapensaan isoja oksia, jotka jätin sinne kuivumaan. Parin viikon päästä aikomus sitten sprayata ne hopealla ja laittaa maljakkoon + oksille valkoisia ja hopeisia koristeita (joulukuusta odotellessa jotain muuta puuta siis).

Tänään en ole vielä päikkäreitä ottanut ja kello on jo yli puol kolme. Aamulla käväisin 25 min happihyppelyllä. Eka ajttelin salille mennä, mutta varasinkin sitten illemmalle venyttelytunnin (joten tänääne en voi enää kakkua syödä ilmavaivojen takia ennen jumppaa). Myös se, että aamulla vihlaisi tuskallisesti vasemmsta etualavatsasta sa tyytymään kävelylenkkiin. Ehkäpä ne oli vain eilisestä kakusta johtuneita ilmavaivoja... Lenkin ja puuron jälkeen linnottauduin ristipistotyön kanssa katsomaan Jimiltä remonttiohjelmia pariksi tunniksi ja sitten otin itseäni niskasta kii. Kiskoin kaikki vaattet sotkuisesta vaatekaapista ulos ja sainkin ison laatikollisen paitoja (lähes kaikki urheilutoppipaidat) ja kassillisen housuja, jotka eivät joko enää mahdu tai ovat ihan pian liian pieniä. Omat vaatteet kun sain järjestettyä, miehen vaattet näyttivät ärsyttävän sotkuisilta, joten jatkoin järjestelyä. Löysin kahdet miehen hylkäämät farkut, jotka omin itselleni (nytkin jalassa, mutta näissä persuksissa repeämä). Toisissakin oli repeämä, mutta nappilista alapuoleel, joten ajattelin sinne jossain vaiheessa ommella jotain joustavaa kangasta....

Raskauden kestoa tuskin tietäisin, mutta puhelimessani on tämä kiva liberon raskaana "juttu", johon voi asettaa oman lasketun ajan. Tällä hetkellä siis menossa 15. viikko ja kohta saan katsoa seuraavan. Niin, kurkin kyllä usein jo seuraavia viikkoja.

Ensimmäinen potku.... Terkkari kysyi tunneko liikkeitä ja kerroin, että yhtenä yönä luulin tuntevani. Olikohan ilmavaivoja vai.... Terkkarin mukaan niitä tuntisi sitten joka päivä. No olin sitten tuntevinani liikkeitä neljänä päivänä peräkkäin, mutta nyt en sitten ole ollut edes tuntevinani mitään. Luulosairas siis. Tätä oletusta voisi tukea myös se, että liikeet ovat tuntuneet ihan muunlaisian kuin "pikkukuplina", enemmänkin sellaisina edestakaisina liikkeinä kun loppuraskudessakin (tietty lievempinä).

Olen nyt lukenut vauvalehtiä ja täytyy myöntää, että pikkusen alkoi jo ahdistaa kun luin ongelmatapauksista (np-ultrassa ongelmia ja siitä keskeytys, vauva sairaalassa....). Taisi tieto lisätä tuskaa ja mielikuvitusta on hillittävä. Välillä olen jopa negatiivinen ja ajattelen kaiken pahan kuitenki tapahtuvan....

Paino on noussut tämän mahan esille pullahtamisen myötä. Eli seuraava neuvola ja joulunjälkeinen neuvola eivät ole mukavia puntarin osalta. Reisiin ja lantoon tullu kiloja, ärsyttäääääääääää (minkähän kokoset reidet mulla on tällä menolla toukokuussa). Pitäsiköhän opetella hameen käyttöä, reidet ois piilossa ;O).

Kiristää, pissattaa...

 Tässäpä aluksi nämä puhelimella otetut kuvat ainaisesta seuralaisestani (edellinen oli Ruu, tätä en ole vielä nimennyt). Enhän mie ole saanu aikaiseksi skannata kuvia, joten tyydytään näihin epätarkkoihin otoksiin.

Ultrahan oli pari viikkoa sitten ja tämä "tyyppi" mahassa rockasi ;O). Eli aika pian ultran näyttöruudussa tämä pieni ihme rockasi  toinen käsi heiluen suuntaan jos toiseenkin pystyasennossa. Välillä käänsi selkänsäkin meille, mutta kaksi jalkaa ja kaksi kättä löytyi, sydän löi, silmäkuopat ja nenäkin näkyvät. Ihan mun nenä ;O) ???? Mitat saatiin, vaikka ei niin hyvin ain näkynytkään ja kaikki näytti olevan hyvin. Edellisessä raskaudessa eniten ultrattiin sydämen eri osia, mutta onneksi rytmihäiriö oli vain kehitykseen kuulunut asia ja sydän pojalla vahva.

Parasta ultrassa (johon menin suoraan töistä yksin, joulun ja uuden vuoden välissä mennään sitten yhdessä) oli se, että näin kohdussani todellakin olevan jotain. Välillä jo luulin kuvittelevani olevani raskaana ja kokevani kaikenmoiset oireet vain luuloni vuoksi. Niin, ehkä tämä ajatus tuli kun väsymys vieny voimat. Mutta ultrassa olikin pieni ihana ihmisen alku, joka on mielessä joka päivä.

Sairaalan pihalta soitin äidilleni ja sitten miehelleni töihin. Äiti ainakin yllättyi, kun luuli ettei jälkikasvua enään tule (veljelle kuulemma kaksi riittää). Niinpä niin.... KOtona näytin lapsille kuvan ja puhuimme asiasta. Vaikka jompikumpi sanoi alkusykssytä, ettei meille saa tulla vauvaa, kumpikin oli iloisia ja mittasin kuinka pieniä he olivat olleet syntyessää ja vertasin sitä mittaa myös baby born -nukkeen. Naapurin pojan tullessa lapsia hakemaan ulos neiti huusi ekana:"Meille tulee vauva", johon naapurin poju: "Mikä sen nimeksi tulee?" No mutta, sehän olikin jo ajankohtainen kysymys. Tosin tytönnimi minulla on ollut mielessä jo ennen raskaaksi tulemista, saa nähä onko nimi vielä in ensi keväänä....

Mitähän sitä tulikaan luvattua noiden vaatteiden suhteen????

Kävin tiistaina itsemyyntikirppiksellä ja ostin kaksi talvitakkia (toinen villakangasta koko 42, takaa sai kiristettyä pinemmäksi, mutta mikä tärkeämpää; jonka sai suurennettua.). Lopussa menin kysymään juuri pöytää laittavalta pariskunnalta mammavaatteita, koska pöydässä oli pieniä pojan vaatteita. Poika oli kuulemma jo kaksi, mutta yhdet beiget pellavat mammahousut oli: lahkeet liian lyhyet, mutta onneksi lahkeen pituutta oli vain käännetty ja ommeltu ja sain kotona purkamalla itselleni mammahousut (ihan 2,5e maksoin!). Lantioini ei vaan kärsis leventyä, sillä joustinneuleen alapuolella oleva pellava nyt just sopiva, eli meneeköhän ne sitten kun otan käyttöön ??? Tai meneehän ne, mutta meneekö ilman pientä tuunaamista? NIin, tältä samalta myyjältä sitten kysyin onko hänellä neutraaleja 50 cm vaatteita; löytyi vain body ja raidallinen pipo, mutta mukaan lähti jotain muutakin. Taidankin tsempata, ja käydä siellä usemminkin (ainaski sit keväällä) etsimässä vaatteita.

Alkuviikosta löysin väljempiä housuja ja tuntui jopa, ettei maha olekaan kasvanut. Väsymyksen puuskassa taas iski vainoharhaisuus: onkohan sikiölle sattunut jotain. Järkeilin itseni tuosta ulos sillä, että eiköhän tulis keskenmeno jos ois aihetta.  Mutta ruoan jäkeen on housut kiristäneet, töissäkin jouduin nappeja aukoon.

Näillä viikoilla muka pitäsis virtsaamistarpeen vähentyä, mutta maanantainakin olin vessassa käynyt yhdeksän aikoihin aamulla mennessä neljästi, iltapäivällä kävin lähtiessä vessassa ja alle 10 min päästä hallilla (poika meni urheileen) jo hätä, jota piti pidellä yli tunnin. Eli ei täällä ainakaan helpostusta. JOkunen viiko luin (luen siis Liberon vauvaviikkoja puhelimesta) , että hiukset kiiltävät nyt alkuraskauden rasituksen jälkeen. Naureskelin vain kaverille, että kyllä kiiltävätkin, kun kampaaja laittoi vasta uuden värin.

Luulen, että väsymys alkaa helpottaa. Tosin niin luulin viime viikollakin ja sunnuntaina olin kyvytön tekemään juuri mitään. Rautakuurin olen aloittanut syömällä Obsidania yhden päivässä (nyt 4. päivä) ja maha oli heti kolme päivää jumissa. Näitä "hyviä" ja "huonoja" päiviä tulee tasaisesti. Hyvät ovat siis sellaisia, että olen toimintakykyinen myös töiden jälkeen. Nyt sellanen puolihyvä päivä, olenhan koneella. Tällaiselle tehtäväorientoituneelle ihmiselle syksy on kyllä ollut vaikea, mutta "sohvavieroitus" on alkanut. Vaikka sohva on kyllä hyvin nyt vapaana; olemme tällä viikolla iltaisin mieheni kanssa illan kotona yhtäaikaa vain tulevana viikonloppuna eli ylihuomenna. Tänään hän on illan töissä ja mun piti isänpäiväkakun pohja tehä, mutta enpä ole ainakaan vielä mitään tehny (ehtiihän sitä lauantainakin....).

Nyt alan jo nuokkuun; kaipa sisäinen väsymykseni muistaa, että nukun usein pikkukakkosen ajan ja ajaa silmäluomia kiinni (äskenkin nojasin käsi leuassa päätä tukien muutamia hetkiä, että jaksoin taas nämä rivit vääntää).

-rv 14+3-

Ihanan valkoista

lauantai 6.11.2010 (13+5)

Ihanan valkoista ulkona (ja lapset, mie yritän piristyä sisällä). Viime yönä satoi lunta sen verran, että maa on valkoinen, ihanaa! Pitäis kai itekin ulkoilla, mutta lapset saavat leikkiä keskenään (onneksi leikkivät hyvin  ilman vahtimista ja pihalta eivät poistu).

Eilen oli taas vaihteeksi ns. huono päivä. Torstaina sain kausi-infuenssa rokotuksen, oisko se sitten eilen aiheuttanut palelua ja huonoa oloa. Ekaa kertaa eilen iski suolakurkkuhimo. Olin syönyt verilättyjä (siis en todellakaan jaksanut tehdä ruokaa) ja tunti siitä iski ahdistus. Suolatut cashewpähkinät loppuivat ja suolaisen himo oli valtava (se jostain syystä satsuman ohella auttaa huonoon oloo); laitoin siis kuppiin suolakurkun viipaleita ja söin niitä JOhan helpotti. Mies toi sitten töitä tullessaan pizzaa eikä kerankin tehnyt edes tiukkaa syödä puolikasta pizzaa (kun syö puolikkaan tai neljäsosan, voi hyvällä omalla tunnolla syödä useamminkin pizzaa ;O)   ). Niin, vaikka ruoan ja pähkinät ja suolakurkut ja ruisnäkkärit olinkin syönyt kahden tunnin sisällä. Mulla taitaa olla loputon nälkä. Tänääkin aamulla 40 min suuren kaurapuuroannoksen (johon kuuluuvat myös mehukeitto, raejuusto sekä jäiset sokeroimattomat puolukat) oli taas nälkä.

Väsymyksen toiseksi syyksi paljastui neuvolassa hemoglobiini: 112. SEhän oli odotettavissakin, mutta siltiu rautatabletit odottavat edelleen apteekissa. Ed. kerralla se oli 128 eli minuksi loistava.

Maanantaina kerroin töissä lähimmille työtovereillekin. Säikäytin kyllä heitä eka vähän ku aloitin kertomalla, että olen ollu koko syksyn todella väsynyt (käynyt vain töissä ja maannut sohvalla), fyysinen kunto romahtanut... ja sitten näytin ultrakuvan. Yksi sanoi ensin luulleensa, että näytän syöpäkuvaa kun huonosti vilautin ja ääni oli värissy. Mutta kaikki olivat iloisia, jopa ns. pomoni, joka joutuu hankkiin sitten sijaisen. Milloinhan se äitiysloma oikein alkaa, LA on ultrankin mukaan 9.5.2011????? Kertokaa, jos tiedätte. Etsin Kelan sivuilta, mutta oisin kaivannut jotain laskuria. Päättelin sen sitten olevan joskus huhtikuun alussa.

Ja tunnustan: kävin Kelan sivuilla äitiyspakkausta katselemassa. Niin syyhyää sormet jo vauvavaateostoksille ett. Niinpä en ole vielä uskaltautunut vaatekauppoihin. KOhta pakko ostaa housuja itelle , joinain päivinä kiristää, joinain ei. Siis kyllähän tää maha on kasvanut, mutta näytän lihoneelta kun jenkkakahvoihin kilot menneet.

Neuvolassa poika oli mukana (5 vee neuvolassa ei isin ollut suostunut kaikkea tekemään,joten tehtiin ne puuttuvat jutut) ja kuuli vauvan sykkeen. Oli jo unohtanut tän vauvajutun ja kyseli, että ihanko tosi meille tulee vauva. Mun paino oli jopa laskenut, luulin puntarin olevan rikki ja kokeilin kolmesti ja sain painon pari sataa grammaa nousemaan eri asennossa seisten tai jotain. Ja niinpä neuvolan jälkeen kaupassa käydessä palkitsinkin itseni suklaapatukalla ja illalla miehen ollessa töissä ja lasten nukkuessa paistoin patonkipizzaa, että oli huippuhyvää.

Ultrajutun säästän siihen, että saan itseni skannaamaan kuvan, sekin tuntuu taas yhdeltä niistä vaikeista asioista.  Siivoaminen on eräs, hereillä pysyminen iltapäivällä myös. Mutta että mistä johtuu yöheräily jo tääsä vaiheessa??? Herään siis joka yö 3-5 välillä ja pyörin puoliunissani tunnin tai puolitoista. Tänään heräsin puol viis, mutta nousin puol seiska. Aamull salilla entinen kollega ja pidempiaikainen salituttu sanoikin, että jotain stressiä (työjutuista varmaan ajatteli). Näytin siihen sitten kännykässä olevan ultrakuvan, että tätä "stressiä" riittääkin vähän kauemmin. Ensimmäisen kerran juttelin tämän keski-ikäisen herran kanssa, kun hän salilla crossarilla polkiessa kyseli kumman sain? Ihmettelin, että häh? Hän oli ollut usein takanani juoksumatolla kun poljin crossarilla viimeisniä kuukausina (mysö viikko pojan syntymää ennen). Pari vuotta sitten hän tuli sijaistamaan samaan työpaikkaan ja hänen vaimonsa oli työkaverini viimeiset neljä vuotta. On aina kiva mennä viikonloippuisin salille vaihtamaan kuulumisia.

Muutenkin tällä viikolla olen saanut entisiin viikoihin verrattuna kiitettävästi itsestäni irti liikunnan kannalta: tiistaina kävin yli tunnin kävelylenkin kaverin ja hänen uuden koiransa kanssa, tortaina kävin kuntozumbassa neljän jälkeen (lapset mukana, leikkkivät kiltisti lastennurkkauksessa ja tekivät välillä kärrynpyöriä aulassa, alussa piikkikäteen hieman sattui...) ja tänään alle tunnin treenin salilla. Alaselän vanha vamma on pahana: aamulla aivastaessani kolmannen kerran oli pakko huutaa auts kun niin kipeää kävi (vaikka jännitinkin lihaksia ja pidin tiskipöydästä kiinni). Töissä olen myös hieman liikkunut, mutta ärsyttää kun happi loppuu ja kuulostan läähättävältä possulla kun selitän ja näytän samaan aikaan. Keväällä onkin sitten enemmän ongelmia ja voimisteluosion aikana en kyllä enää viidennellä kuulla tee lentokuperkeikkoja kuten eka raskaudessa.

Hoh hoijaa. Mun energiat tosiaan loppuu viimeistään iltapäivällä. Tänään ne meni salille ja kotona syönnin jälkeenkin olin ärripurri. Onneksi mies lähti isänsä ja veljensä kanssa ajelemaan keväällä kuolleen mummon talon kuntoa katsastaan, joten en ehtinyt kaikkia epäkohtia tältä vuodelta syytää niskaan (varmaan sen verran, että ilomielin lähti, vaikkei mulle suuttunutkaan vaan kysy, että söinkö kunnolla). Kohta alkaa lasten elokuva, katsoikohan sitä, nukkuisko vai lukisko kirjaa. Ärsyttää, kun ois kotona aikaa tehdä ompelujuttuja, siivota tai vaikkapa maalata se tuleva lastenhuone, mie vaan haahuilen ihmettelemässä, miksei kaapista löydy haluamiani karkkeja....

Vauvalehden sain neuvolasta (tää uusin odottajanumero) ja sitä olenkin lukenut. Taidan lähteä ens viikolla katsomaan, josko kirpparilta löytyis vanhoja lehtiä. Ja taidan antaa luvan itselleni ostaa jotain edullisia vauvanvaatteitakin, vaikka yritänki hillitä itseniä (olen luvannut itselleni, että keväällä vasta ostan puuttuvia tarvikkeita eli vaatteet ja turvakaukalon).

Tuli taas ruoasta mieleen, että haluttais joulutorttuja. JOuluteetähän juon jokapäivä, glögiä ja pipareitakin on tullut maisteltua.Joulusisustusta alan laittamaan heti kun jaksan isänpäivän jälkeen, eilenkin ostin lasisia koristesydämiä ja joululahjapaperia....... Niin, sorry, jos kirjoitusvirheitä tulee, arvatkaa sitten vaan;O)

Toivon, että kukalie tänne sivuille eksyykin, kommentoi tai vastaa pähkäilyihin, jotta tsemppaisin itseni tähän kirjoitteluun. Vauvan odotuspäiväkirjaan en ole kirjoittanut vielä mitään....

Perhe-elämään muutoksia luvassa

Raskaana!!!

 

13.10.2010

Raskautta takana jo 10+ jotain. Mutta vieläkään en ole aloittanut raskauspäiväkirjaa. Taidan pelätä. Tämänkin julkaisen kai vasta kun kaikki ok. Eli niskapoimutulosten jälkeen ensi kuussa....

No joo. Vaikka on jo tyttö ja poika ja poikakin täyttänyt viisi vuotta, silti vielä yksi. Joillekin suurperheellisillähän on jo 10 tai jotain. Ja itseä huolestuttaa miten ihmeessä pitikin haluta tämä kolmas, miten taas jaksaa kun nyt kaikki jo helpompaa (kauheasta uhmasta huolimatta).

Vauvakuumetta olen potenut mieheni mukaan jo kymmenen vuotta (ja hän kyllä tuntee minut; ensi viikolla seurustelusuhteemmekin tulee täysi-ikäiseksi ). Väsytystaistelu vei voiton elkuussa ja hupsis, olinkin heti raskaana. Eihän sen ihan noin nopeasti pitäny onnistua; vasta ns. harjoittelulupa sovittu  ;O)

Keväällä vain sattui liikaa: tytön hamsterin ja kahden lasten isomummon kuolema, sekä ystävän vakava sairastuminen laittoivat miettimään elämän tarkoitusta. Mitä teen sitten kun lapset lähtevät kotoa? Miksi elän? Koira? Uusi lapsi? Miksei. Ehtiihän sitä kahdestaan asua sit viiskymppisenäkin. Ollaan matkusteltu paljon, talo rakennettu, olen juuri saanut viran, harrastuksia löytyy kotoakin (kirjat ja käsityö), talosta löytyy vauvallekin oma huone (eli miehen ns. työhuone, jossa mies viettää yöt tietokoneen seurassa minun nukkuessa yksin)... No saanpahan edes unikaverin tällä tavalla (mie olen aamuihminen ja mies taas ilta eli vuorokausirytmimme eroavat n. nelisen tuntia).

Raskaustestin tein vasta  kuukausi sitten miehen ollessa työreisussa, menkat olivat myöhässä laskentatavasta riippuen 7-10 päivää. Mutta kun kierto ollu mitä sattuu, en oikein eka uskonut "kertalaakiin". Positiivinenhan se, viiva tuli vauhdilla esille ja sit miehen kanssa puhelimilla hauskaa viestittelyä. Kertonut olen vain enoni vaimolle (joka sai tietää esikoisen raskaudesta jopa miestänikin ennen!) sekä yhdelle ystävälle. Muille en ole halunnut kertoa juuri sen takia, että jos jotain onkin  pahasti vialla (mistäs sitä tietää, jos toisen käyttämä vahva särkylääke aiheuttaakin jotain, kun raskaaksi en uskonut vielä silloin tulevani) ja päädymme aborttiin tai tulee keskenmeno. Alussa kyllä poltteli kertoa, mutta nyt helpottaa.

Vointi... Onneksi uusi työpaikka (tai olinhan mie siellä 9-10 vuotta sitten) ja syksy: eivät ole ehkä toivottavasti osanneet laskea aamun välipaloja, selkäsärkyä, lihomista yms. raskaudesta johtuvaksi. Olen muistanut toitottaa, että ku flunssan takia en jaksa liikkua ja tulee aina syksyisin syötyä niin paljon. Tosin kun mainitsin vaan syöneeni kipeänä, yks kommentoi ettei tiiä muita tauteja ku raskaus, jossa ruoka maistuu. Ja onneksi parvorokon vasta-aineet on katsottu, etten joutunut pari viikkoa sitten asiaa paljastamaan kun kyseltiin onko kukaan raskaana ku yhellä on parvorokko ja se voi olla vaarallinen raskaana oleville. Sivusin asian vain kertomalla, miten multa vasta-aineet oli otettu ja tulkittu ensin väärin (sain saikkua silloin enemmän kuin ois tarvinnukkaa, sillä olin sairastanut sen piilevänä).

      Niin, ja taas eksyin lähes aiheesta. Väsymystä aivan kauheasti. Veljen vaimon ollessa lasten kanssa meillä mie vain makasin sohvalla ja jopa lähes nukuin! Väsymyksen ja syömisen muistinkin ekasta raskaudesta. Silloin elämä oli: töihin, päikkärit, treeni, pizzaa + sohva, nukkuun ja taas kierto alusta. Nyt se ei onnistu. Lapsille joudun ruoan vääntään väkisin (ei vois vähempää kiinnostaa kokkaus, joskus pizzaa tekee mieli päivittäin), ja pitäähän sitä pyykätä ja siivotakin.
    Urheilla en jaksa. Kesällä 5-6 krt/vko on vaihtunut 0-3/vko. Lenkkeily loppu ku seinään. KUn en tiennyt edes olevani vielä raskaana, maximi syke pomppas 192 erään armytrainin tunnin aikana. En edes sitä huomannut vasta kun kotona katsoessani sykemittarin lukemia. Siihen loppu sekin rääkki ja sen jälkeen en ole kunnolla jumpassakaan käyny (iltaisin se sohva voittaa!!!! ). Niin, keväällä maksimin sain cooperin testissä  ja silloin oikeasti tuntu pahalta, maximi oli 184. Eli kun maximi pomppas yhtäkkiä noin korkealle enkä edes tuntenu kauhean pahaa oloa, luulin vain jonkin olevan vialla. Mutta juoksu tuntu jo silloin pahalta enkä lenkillä olekaan käyny (keväällä jaksoin hölkätä parilla kävelyaskeleella välillä alle 20 min, heinäkuussa 1h20min ilman taukoa ja nyt taas ollaan nollassa).
    Ei siis ole outoa, että kun urheilu loppuu ja syömishimo nousee, paino nousee. Ja vaan kaksi kiloa ennen ekaa neuvolaa!!!!! Että silleen.
    No äklö olo on kyllä koko ajan, välillä syöminen autta, välillä ei. Siis kuvottaa. Ja monta kertaa päivässä. Varsinkin kun syömisestä on kulunut tunti tai pari. Taas on nälkä. Satsumat toimivat tällä hetkellä parhaiten. Mutta kun ne eivät vie nälkää. Tulee syötyä liikaa leipää. Onneksi viime viikkoina jäätelön olen pystynyt jättämään väliin (niin, mutta on salaisia karkkikätköjä, muutamakin salmiakki tekee ihmeitä!). Onneksi töissä on huippusalaatit, joten alusta asti olen saanut riittävästi vihreää fooli (minkä, olikos se foolihappo), no oli mitä oli, jotin vihreää pitää saada heti alussa, jotta vauvan joku osa kehittyy. Hitsi, nytkö se raskausdementia jo alkaa. Pitäsihän mun nää jutut tietää... Taitaa olla parempi mennä tekemään vispipuuro loppuun ja toivoa, että se vie loppuillan himot mennessään.....

24.10.   (11+6)

Juuri sain vuodatettua labran ongelmat ja mystisen ihottuman, mutta lomakevirheen vuoksi ei suostunut tallentamaan, plääh. Lyhyesti: viime viikolla labraan mennessä iho kukki kuin nokkosihottuma, syytä ei keksitty eikä löydetty, hävisi puolentoista vuorokauden jälkeen. Labra-aika on 5 min, mutta minulla meni 17min: vasta 4. tökkäsy tuotti tulosta ja saatiin verinäytteet.             Ensi viikon pe sitten vihdoin np-ultra, jonka jälkeen ehkä asiasta on jotain kerrottavaakin. Tällä viikolla on  ollut mulla syyslomaa: kaksi ekaa päivää meni taas maaten, mutta pe sain leivottua sämpylöitä + siivottua olohuoneen (uusi järjestys ja selkä kipeä ku isoja huonekaluja kiskoin , kylläkin räymatto alla, mutta kuiteski), makkari (mm.vuodevaatteiden vaihto) ja osa keittiöstä ja kerrankin siivoukseen kuului myös luutuaminen. Yleensä lapset hoitaa sen leikkimällä lattialla, mutta keittiö kaipasi ihan vettäkin. Eilen luulin olevan taas hyvän päivän kun sain lähdettyä aamulla kävelylle ja leivottua broileripiirakkaa. Mutta sit väsähdin (tai lapset kiukkusi ostoksilla ja mun fiilis meni). Nyt lomalla olen sentään saanut liikuttua: ke kävin aamulla 8.30 alkavassa Bodypumpissa, to salilla (lähinnä aerobista), la kävelyllä (ulkona valkoista ) ja tänään salilla vesisateen viedessä ulkoiluilon. Ja vaikka syöminen ei olekaan ihan kohdillaan, paino ei le neuvolan jälkeen noussut juurikaan (tai siellähän mulla oli farkut jalassa, joten kevyemmät vaatteet ja pari sataa gramaa painoa lisää tarkoittaa ehkä puolta kiloa...)

Yllä oleva kuva mun nautiskelusta. Vaikka viiniä yms. ei saakaan juoda, on luxusmaista juoda vaikka tuoremehua tai limsaa kristallilasista. Pientä arjesta irrottautumista, onnistun hyvin huijaamaan itseäni näillä pikkujutuilla.

Väsymystä on siis edelleen. Maha näkyy kiitettävästi, mutta vaatteilla olen saanut piilotettua ihan hyvin. Lantiollehan ne kilot on menneet ja olenkin kertonut lihoneeni kun olen ollut väsynyt.

Aiemmin en ole ollut kiinnostunut ihmisetn elämänkerroista tai tarinoista juurikaan, mutta nyt huomaan lukevani niitä urheilujuttuja mieluummin. Vauva-lehtiä en ole lukenut ja vauva tulossa -ohjelmaa en pystynyt katsomaan. Ehkäpä kun oma kroppa ei enää miellytä, on pakko paneutua muihin sisältöihin ja paeta muiden ihmisten kokemuksiin ja liikuttua niistä. Toki kirjojakin ahmin, mutta nyt myös kaikenlaisten lehtien tarinoihin erilaisista ihmisistä. En kylläkään juorulehtien julkkisjuttuihin ole vielä paneutunut, mutta eihän sitä tiiä. Tai no moni julkkis on huipun näkönen raskaana, että ihan ihmetyttää missä niiden kasvanut takapuoli oikein on. Mulla ainaski takamus kasvaa ihan tasapainon vuoksi; etten vaan kaatuis suuren mahan kanssa eteenpäin, tarvitaan vastapainoa  reilusti pakaralihasten ympärille. Menenkin nyt kasvattamaan sitä osiota ;O)

29.10. (12+4)

Ultrassa näytti kaikki olevan hyvin. Siitä sitten lisää kun saan kuvan skannattua.